Keskusta ei tuottanut pettymystä. Se näytti ruskealta Pasilalta jossa on ihmisten sijaan vaan ikuinen liikenneruuhka. Esikaupunki, jossa me oltiin yötä, tuotti sen sijaan mukavan yllätyksen. Siellä oli tosi urbaani ja monikulttuurinen tunnelma, sellainen että ei tiennyt että millä mantereella ja missä maassa on. Ruoka oli tosi hyvää ja pikkuputiikit kiinnostavia, mutta samanlaisia kuin kaikissa kaupungeissa - samat löytäisi Iso-Robalta.
Me vietettiin kaksi päivää Joburgissa ja tehtiin ne kaksi asiaa, jotka siellä ovat turistille välttämättömiä, eli käytiin Apartheid-museossa ja Soweto-kierroksella. Vähemmän pakollisena ja koko afrikanmatkan pelottavimpana osuutena me tehtiin melkein kaikki matkat kombeilla, vaikkakin oppaan kanssa. Joburgin kombikuskit on just niin hulluja kuin mitä mä olin etukäteen kuullutkin. Ei puhettakaan Swazimaan leppoisasta ajotyylistä. NO MUTTA ENPÄ JAKSA PUHUA TÄSTÄ ENEMPÄÄ (Kyllä meidät kerran muuten vähän yritettiin ryöstää) (Ja törmättiin tuttuihin suomalaisiin ja e-afrikkalaisiin myös, pieni manner!)
Nimittäin sitten kun pääsin lentokentälle tapahtui jotain tosi ihmeellistä! Menimme kentällä Marian kanssa tapamme mukaan sähläten kaikessa (mm. juosten paniikissa ympäri vaatekauppaa yrittäen äkkiä tuhlata viimeiset randit ilman että myöhästyttäisiin kuitenkaan lennolta), ja sitten kun meidät lentokonejonossa juuri ennen koneeseen menoa pyydettiin astumaan syrjään jonosta, ajattelin että no niin, nyt me ollaan mokattu jotain pahanpäiväisesti ja meitä varmaan epäillään huumeiden salakuljettamisesta tai jostain muusta vastaavasta. Lentokenttävirkailija katseli meidän lippuja ja paikkanumeroita hetken aikaa vakavan näköisenä ja sitten ilmoitti: "I have transfered you to business class!" Vähän aikaa riemusta kiljuttuamme tajusimme vielä kysyä, että miksi ihmeessä juuri meidät. Mies sanoi vain, että koska mä tein teidän check-inin. Nauttikaa matkasta! Ja iski silmää. Se oli varmaan meidän hyvä lentokenttähaltia. Ja kyllä me nautittiinkin. Etihadin bisnesluokka on jotain ihan muuta kuin minkään muun lentoyhtiön, mitä olen nähnyt. Vaikka en niissä koskaan ennen olekaan matkustanut. Hierovat tuolit jotka muuntautuvat sängyiksi, paljon tilaa, gourmet-menu ja pitkä viinilista joilta saa tilata mitä vain koska vain... Lopetin illan ja aloitin aamun tietenkin shampanjalla, katsellen uutuuselokuvia televisiosta. Unohdin olevani kasvissyöjä ja söin mm. ankanrintaa ja jotain ihmeellistä kalaa, ja paljon hedelmiä ja luomujugurttia ja leivoksen. Vähän niin kuin oma elokuvateatteri, jossa on palvelija ja kokki... Unohdin melkein olevani lentokoneessa. Muistoksi saatiin musta käsilaukku varustettuna erilaisilla kauneudenhoitotuotteilla. Ainoa varjopuoli on se, että nyt nämä kaksi seuraavaa lentoa turistiluokassa tuntuvat entistäkin ahtaammilta. Onneksi vielä pääsimme bisnesluokkaan näistä lennoista ainoalla yölennolla, niin että saimme kunnon yöunet nukuttua. Ja kaikki ilmaiseksi! Toi bisnesluokka maksaa kolme kertaa enemmän kuin turistiluokka.
No niin, toivottavasti tein jo kaikki kateelliseksi. :P
Tässä vielä kuvia Johannesburgista. Ehkä jaksan joskus kirjoittaa siitä enemmänkin, tai sitten en. Ehkä tämä jää viimeiseksi blogientryksi, sillä tänä yönä olen jo kotona. Vielä lauantaina mä olisin mennyt vaihtamaan lennot kuukauden päähän, jos vaan Etihadin toimisto olisi ollut viikonloppuna auki. Mua harmitti tosi paljon palata. Mutta jos tästä luksusmatkasta jonkun opetuksen haluaa repiä, niin ehkä sen voi katsoa muistutuksena siitä, että myös kotiinpaluu on ihana lahja Jumalalta, ja asiat jotka minua siellä odottavat ovat tosi kauniita. Ei mulla ole mitään syytä arvostaa niitä vähemmän nyt vain siksi, että osan sydämestäni jätin Afrikkaan.
Hector Pietersonin tarina on tärkeä osa Soweton historiaa. Se saa mut joka kerta itkemään, joten laitan tähän nyt vaan kuvan ettei tartte täällä Abu Dhabin kentällä alkaa vetistelemään.
Douglas ja Bongi toivat meidät Joburgiin. Snif, tulee poikia ikävä.
Joburg Skyline
Apartheid-museosta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti