Nyt kun taalla on ollut vahan enemman aikaa, on vahemman sanottavaa. Ihan kaikki ei ole enaa uutta ja ihmeellista, ja tekemista on enemman niin etta kirjoittamiselle ei jaa niin paljon voimia.
Talla viikolla olin leikkimassa orpojen kanssa ja sitten sain tyotehtavakseni opetella jonglooraamaan. En ihan ymmarra aina naiden afrikkalaisten ajatusmaailmaa - siis jos kukaan ryhmien vetajista ei osaa jongloorata, niin miksi sen opettaminen on niin tarkeaa? Yritin kysya asiaa, mutta vastaus oli etta se kuuluu tahan ohjelmaan jota me tehdaan, ja etta se opettaa lapsille karsivallisyytta ja pitkajanteisyytta... Mutta kai sita vois jollain muullakin tavalla opetella? Ehka tassa sit nakyy se etta nama ihmiset eivat ole niin koulutettuja, etta ne eivat uskalla kayttaa luovuuttaan ja miettia muita keinoja sen opettamiseksi. Ne eivat uskalla poiketa siita yhdesta ohjelmasta jonka ne ovat oppineet. Joten olen siis taman viikon opetellut jonkkaamista kolmella pallolla. Musta on ihanaa opetella uusia asioita, ja saankin ne pallot pysymaan ilmassa jo ehka kymmenen heiton ajan. Keskiviikkona sitten vaan opettamaan uutta taitoa jo eteenpain :)
Tanaan mulla oli ensimmainen pyhakoulutunti. Se vei kylla kaikki voimat... 40 lasta, jotka ymmartaa englantia vaan juuri ja juuri. Olin suunnitellut koulun silla tavalla mista suomalaiset lapset on tykanneet ja aika lailla alyn kautta asioita lahestyen koska se on mulle luonnollinen tapa, mika ei nyt toimi sit ollenkaan. B-suunnitelmani on opetella paljon laululeikkeja ja tehda vaan niita ja rukoilla vahan valiin. Tekee kylla mullekin hyvaa opetella pois liiasta alyllisyydesta. Olen tehnyt sita jo pitkaan, mutta nyt sita vasta taytyykin, kun kaikki kohtaamiset on enemman joillain muilla tasoilla, myos lansimaalaisten kanssa, kun en osaa ilmaista itseani englanniksi samalla tasolla kuin mita ajattelen. Taalla kylla sanotaan etta sahan puhut niin hyvaa englantia! Mika on viela turhauttavampaa, kun ne ihmiset varmaan sitten luulevat etta ajattelen samalla tavalla kuin puhun. Mutta pitaa vaan olla valittamatta siita. Olen arvokas ihminen vaikka olenkin taalla vahan tyhma :P
Mulla on tosi ihania uusia ystavia taalla. Mulle tekee hyvaa sekin etta en voi valita taalla ystaviani vaan mun pitaa opetella rakastamaan niita joita Jumala antaa mun tielle. Taalla onkin ollut tosi hyvia kohtaamisia. Olen nyt viettanyt usein aikaa iltaisin turkmenistanilaisen Mohammedin ja vuokraisantamme Tonyn kanssa. Mohammed osaa yhdeksaa kielta mutta ei osaa lukea eika kirjoittaa, ja han haluaisi suomalaisen tyttoystavan jotta voisi muuttaa siskonsa luokse Suomeen asumaan. Lupasin auttaa hanta tassa, joten vapaaehtoiset ilmoittautukaa. :) Tony ei koskaan mene kotiinsa vaan istuu aina illat taalla majatalossaan juomassa olutta ja pyydettaessa soittamassa huuliharppua. Se haluaisi soittaa mun kanssa bluesia mutta taalla Afrikassa on tosi korkea kynnys kylla soittaa mitaan kun naa afrikkalaiset on niin musikaalisia. Tanaan ma uskalsin esilaulaa pyhakoulun jalkeen ruokalaulun ja melkein kukaan ei lahtenyt mukaan ja tuntui etta tein itsestani ihan holmon! Mutta sitten kun laulaa Jumalan tyossa niin musta tuntuu etta Jumala antaa niina hetkina myos mulle paremman aanen. Tai sitten se antaa mun kuulla aaneni parempana kuin se oikeasti on. Niin, ja sitten on viela kenialainen tietoliikenneinsinoori Jerry, joka yritti jo houkutella mua Keniaan tekemaan sosiaalityota joidenkin raiskattujen naisten parissa. Taalla kylla tyomahdollisuuksia riittaa, rahaa on kaikilla vahan ja jokainen projekti on toista kiinnostavampi ja tarkeampi... Jerry taas on tosi alyn kautta maailmaa katsova ihminen, se onkin opettaja yliopistolla, mika sit taas toisaalta tuntuukin vahan rasittavalta. Etta ehka siita alyllisyydesta on osannut jo paastaa vahan irti.
Tassa alla on kirahvi. Ensimmainen jonka taalla nain! Se oli vaan tien vierella eika edes missaan elainpuistossa, missa niita yleensa vaan nakee. Mina uskalsin menna sita lahimmaksi katsomaan ja olin muiden mielesta tosi rohkea. Itse luulen etta olen vaan aika polja kun en osaa pelata.
Talla viikolla olin leikkimassa orpojen kanssa ja sitten sain tyotehtavakseni opetella jonglooraamaan. En ihan ymmarra aina naiden afrikkalaisten ajatusmaailmaa - siis jos kukaan ryhmien vetajista ei osaa jongloorata, niin miksi sen opettaminen on niin tarkeaa? Yritin kysya asiaa, mutta vastaus oli etta se kuuluu tahan ohjelmaan jota me tehdaan, ja etta se opettaa lapsille karsivallisyytta ja pitkajanteisyytta... Mutta kai sita vois jollain muullakin tavalla opetella? Ehka tassa sit nakyy se etta nama ihmiset eivat ole niin koulutettuja, etta ne eivat uskalla kayttaa luovuuttaan ja miettia muita keinoja sen opettamiseksi. Ne eivat uskalla poiketa siita yhdesta ohjelmasta jonka ne ovat oppineet. Joten olen siis taman viikon opetellut jonkkaamista kolmella pallolla. Musta on ihanaa opetella uusia asioita, ja saankin ne pallot pysymaan ilmassa jo ehka kymmenen heiton ajan. Keskiviikkona sitten vaan opettamaan uutta taitoa jo eteenpain :)
Tanaan mulla oli ensimmainen pyhakoulutunti. Se vei kylla kaikki voimat... 40 lasta, jotka ymmartaa englantia vaan juuri ja juuri. Olin suunnitellut koulun silla tavalla mista suomalaiset lapset on tykanneet ja aika lailla alyn kautta asioita lahestyen koska se on mulle luonnollinen tapa, mika ei nyt toimi sit ollenkaan. B-suunnitelmani on opetella paljon laululeikkeja ja tehda vaan niita ja rukoilla vahan valiin. Tekee kylla mullekin hyvaa opetella pois liiasta alyllisyydesta. Olen tehnyt sita jo pitkaan, mutta nyt sita vasta taytyykin, kun kaikki kohtaamiset on enemman joillain muilla tasoilla, myos lansimaalaisten kanssa, kun en osaa ilmaista itseani englanniksi samalla tasolla kuin mita ajattelen. Taalla kylla sanotaan etta sahan puhut niin hyvaa englantia! Mika on viela turhauttavampaa, kun ne ihmiset varmaan sitten luulevat etta ajattelen samalla tavalla kuin puhun. Mutta pitaa vaan olla valittamatta siita. Olen arvokas ihminen vaikka olenkin taalla vahan tyhma :P
Mulla on tosi ihania uusia ystavia taalla. Mulle tekee hyvaa sekin etta en voi valita taalla ystaviani vaan mun pitaa opetella rakastamaan niita joita Jumala antaa mun tielle. Taalla onkin ollut tosi hyvia kohtaamisia. Olen nyt viettanyt usein aikaa iltaisin turkmenistanilaisen Mohammedin ja vuokraisantamme Tonyn kanssa. Mohammed osaa yhdeksaa kielta mutta ei osaa lukea eika kirjoittaa, ja han haluaisi suomalaisen tyttoystavan jotta voisi muuttaa siskonsa luokse Suomeen asumaan. Lupasin auttaa hanta tassa, joten vapaaehtoiset ilmoittautukaa. :) Tony ei koskaan mene kotiinsa vaan istuu aina illat taalla majatalossaan juomassa olutta ja pyydettaessa soittamassa huuliharppua. Se haluaisi soittaa mun kanssa bluesia mutta taalla Afrikassa on tosi korkea kynnys kylla soittaa mitaan kun naa afrikkalaiset on niin musikaalisia. Tanaan ma uskalsin esilaulaa pyhakoulun jalkeen ruokalaulun ja melkein kukaan ei lahtenyt mukaan ja tuntui etta tein itsestani ihan holmon! Mutta sitten kun laulaa Jumalan tyossa niin musta tuntuu etta Jumala antaa niina hetkina myos mulle paremman aanen. Tai sitten se antaa mun kuulla aaneni parempana kuin se oikeasti on. Niin, ja sitten on viela kenialainen tietoliikenneinsinoori Jerry, joka yritti jo houkutella mua Keniaan tekemaan sosiaalityota joidenkin raiskattujen naisten parissa. Taalla kylla tyomahdollisuuksia riittaa, rahaa on kaikilla vahan ja jokainen projekti on toista kiinnostavampi ja tarkeampi... Jerry taas on tosi alyn kautta maailmaa katsova ihminen, se onkin opettaja yliopistolla, mika sit taas toisaalta tuntuukin vahan rasittavalta. Etta ehka siita alyllisyydesta on osannut jo paastaa vahan irti.
Tassa alla on kirahvi. Ensimmainen jonka taalla nain! Se oli vaan tien vierella eika edes missaan elainpuistossa, missa niita yleensa vaan nakee. Mina uskalsin menna sita lahimmaksi katsomaan ja olin muiden mielesta tosi rohkea. Itse luulen etta olen vaan aika polja kun en osaa pelata.
Kirahvi
Tassa otan edellista kuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti