sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Kävelevä keppi

Parhaita ja kiehtovimpia päiviä minulle täällä ovat sunnuntait. Pine Valleyssä minulla on pieniä ikkunoita swazien maailmaan, joista kurkistella katsomaan, miltä yhden swaziyhteisön elämä näyttää sisältäpäin. Siellä myös tunnen oloni aina tervetulleeksi. Tänään olin pyhäkoulun jälkeen kirkolla, pienessä rappaamattomassa betonitalossa, pienemmässä kuin pieni yksiöni Helsingissä, katsomassa tanssiharjoituksia parin viikon päästä oleviin häihin. (Yksi asia mitä haluaisin täältä näyttää jokaiselle ovat ne tanssit mitä tuolla kirkossa tanssitaan jumalanpalveluksessa. Ne ovat ihmeellisiä!) Siinä minusta tuntui että olin onnellisimmassa yhteisössä mitä olen koskaan nähnyt. Siellä oli niin paljon iloa ja rakkautta ja välittämistä, että kyyneleet taas nousivat silmiin. Olin niin vaikuttunut siitä rakkaudesta ja onnellinen siitä, että tämän pienen ajan täällä saan olla pieni osa tuota yhteisöä. Olin siis taas ihan avoinna maailmalle, kun Lindiwe päätti tuoda uuden haasteen elämääni. ”Sinun pitäisi joskus tulla jakamaan sydämestäsi kirkossa,” hän sanoi. Se tarkoittaa sitä, että minun haluttaisiin menevän sinne eteen ja puhuvan jotain. Sanoin että ei ei ei eihän mulla ole mitään sanottavaa, olen vain tällainen ujo ja pieni tyttönen. Mutta Lindiwe sanoi, että ei kai Jumala ole lähettänyt sinua tänne tyhjän takia. Et voi mennä takaisin Suomeen ilman että olet jakanut ne asiat, joita sinun sydämeesi on laitettu. Ja että ei tarvitse pelätä, sinun tarvitsee vain avata suusi ja Jeesus puhuu sinun kauttasi, ja sinun ei tarvitse olla yksin vaan Jeesus seisoo koko ajan vieressäsi. Tämä perustelu vakuutti minut täysin, joten parin viikon päästä olen menossa jakamaan jotain sydämestäni. En ole ajatellut olevani saarnaaja – ajattelen nimittäin usein että ne asiat jotka minä tiedän ovat itsestäänselviä muillekin. Kun ovathan ne minullekin! Siksi olen joskus vähän hiljainen. No, ajattelin noudattaa neuvoa ja puhua mitä Henki silloin haluaa.

Swazikulttuurin lisäksi kiehtovia ovat täällä olevien länsimaalaisten tarinat. Minusta on tosi kiinnostavaa kuulla jokaiselta, miksi hän on Afrikassa. Nyt täällä majatalossa on meidän lisäksemme Doctors Without Bordersin lääkäreitä, Walesilainen lady joka tekee EU:lle selvitystä Swazimaan terveydenhuoltojärjestelmästä mahdollisia avustuksia varten ja kaksi amerikkalaista pariskuntaa, jotka ovat tulleet tänne adoptoimaan swazivauvvoja. Juttelin eilen toisen pariskunnan toisen puoliskon kanssa, kun Patricia, majatalon toinen omistajapuolikas, ohjasi sen meille kylään ja esitteli minut ihmetyttönä joka tekee taikojaan tietokoneiden kanssa. (Täällä maine leviää nopeasti.) Se oli eilen tavannut ensimmäistä kertaa lapsensa ja näytti niin onnelliselta kuin voi vain tuore isä näyttää. Se halusi jopa meillekin tulla tänne näyttämään kuvia vauvastaan. :) Täytyy kyllä myöntää, että munkin tekisi mieli ottaa täältä vauva tai pari mukaan kotiin, mutta Susanna juuri tänään kertoi että ne olivat yrittäneet, eikä Suomen lainsäädäntö oikein salli itse järjesteltyjä adoptioita, eivätkä adoptiotoimistot Suomessa toimi Swazimaassa.


LDS:n entinen johtaja Pamela on mun uusi idoli. Kuka tahansa joka on joutunut pakenemaan maasta salaista poliisia oltuaan hallitusta vastaan, saa mun kaiken ihailun. Se sanoi apartheidin aikaan että mustatkin on ihmisiä, ja katsoi sen jälkeen parhaaksi vaihtaa maiseaa. Pamela on viisas nainen jolla on paljon kokemusta ja paljon tietoa ja jonka kanssa tunnun olevan melko samaa mieltä politiikasta ja uskonnosta, mikä ilahduttaa mua aina, ja haluaisin ehkä isona olla vähän sellainen kuin se. Se otti mut mukaan uuteen projektiinsa ainakin joksikin aikaa, mikä tuntuu nyt tosi hyvältä. Toivon että opin siltä ja siitä paljon.

Luin tuossa pari päivää sitten kirjaa jossa kritisoitiin sitä, että ihmiset ostavat itselleen kertakäyttöisiä, kestämättömiä unelmia ostamalla vaatteita. En tiedä tuliko se siitä minulle mieleen vai mistä, että kyllä nyt, kun olen kerran Afrikassa, minulla pitäisi olla ainakin khaki-paita, jos ei olekaan hellekypärää. Löysinkin Truworthsilta kivan, joka on viela luomupuuvillaa. Ja luulen, että paita toimii! Koska heti tänään kohtasin monta uutta eläintä kuin seikkailija ikään. Tässä on kuva yhdestä kohtaamisesta. Tuo kepin näköinen hyönteinen on nimeltään walking stick. Näkisittepä miten se kävelee! Se on tosi hassun näköinen, se on kuin keppi joka tanssii tai vaihtoehtoisesti on humalassa. Sitten tapasin ihanan koiranpennun Pine Valleyssa ja gekon Marian huoneen seinällä. Ja olen nähnyt paljon kirkkaankeltaisia pikkulintuja, niiden nimi on weaver ja ne tekevät pallon muotoisia pesiä jotka roikkuvat oksista. Ai niin, ja yksi koira varasti multa käsinauhan, se oli sellainen vähän liian iso ja musta koiranpentu, joka halusi kovasti leikkiä mun kanssa. Kuun lopulla olen varmaan lähdössä Krugeriin, toivottavasti saan tänne sitten hienoja lähikuvia leijonista.

3 kommenttia:

Jussi kirjoitti...

Jonkun laajennetun määritelmän mukaan täytyy olla ihmisoikeusrikos, että kuulin tästä sun blogista vasta nyt. Tää on ihan paras!

Meri kirjoitti...

Siyabonga! :)

Ninnu kirjoitti...

Toi on maailman friikkaavin olento! Miten siistiä! Diggaan ihan törkeesti maailmalla siitä kun tapaa uusia elämänmuotoja. Wow :D