Kirkossa

Mulla on tämän viikon ollut kämppiksenä Jonna, oululainen sairaanhoitajaopiskelija, jonka kanssa olen iltaisin soitellut kitaralle gospelia ja pohtinut lähetyskutsumusta ja seurakuntaelämää. Soitamme kitaraa suunnilleen yhtä hyvin ja meidän äänet sointuvat hyvin yhteen. Jonna lähtee huomenna katulasten iloksi ja minun harmikseni Manziniin, maan toiseen kaupunkiin töihin. Manzini tosin onneksi on vain puolen tunnin automatkan päästä, joten eiköhän tässä ehdi nähdä vielä.

Halusimme lähteä tänään käymään jossakin kirkossa. Ihmiset olivat taas ihmeellisen ystävällisiä, sillä kumpikaan kirkossakäyvistä tutuista täällä ei ollut menossa tänään kirkkoon, mutta kumpikin halusi pyytää jonkun ystävänsä viemään meidät mukanaan. Päädyimme sitten lähtemään Christin, amerikkalaisen lähetystyöntekijän, kanssa Healing Church for a Hurting Worldiin.

Kirkko oli teollisuusrakennuksessa jossa tilaa oli useammalle sadalle ihmiselle, paikalla oli amerikkalaisia lähetystyöntekijöitä, yksi zimbabwelainen lähetystyöntekijä ja paljon swazeja. Tuoleja ei meinannut riittää jokaiselle. Tänä sunnuntaina oli kastejuhla, ja kasteen sai useampi kymmentä ihmistä, lapsia ja aikuisia. Kysyin Christiltä, kuinka kauan he olivat tehneet työtä Swazimaassa, ja vastaus oli aika ällistyttävä: neljä kuukautta! Jumala on ollut heidän kanssaan. Tai ainakin tyo on ollut tehokasta, siita en tieda mita siella opetetaan tai onko usko noillekin swazeille vain sosiaalista vai nakyyko se oikeasti niiden elamassa. Mutta tosi hyvalta kylla tuntui olla siella, Henki oli vahvasti lasna.

Naa amerikkalaiset on aloittaneet työn menemällä lähiseudun yhteisöihin ja auttaneet ihmisiä siinä, missä he ovat apua tarvinneet. Kun heiltä on kysytty, keitä he ovat ja miksi he ovat täällä auttamassa, he ovat kutsuneet ihmisiä seurakuntaan. Mua kosketti tosi syvästi sydämestä se, miten nuo viisi perhettä ja kymmenisen nuorta olivat niin valmiita Jumalan töihin, että saattoivat jättää kotimaansa määräämättömäksi ajaksi ja tulla tänne palvelemaan Jumalaa. Se oli tosi kaunis näky, ja toivon vähän, tai no aika paljonkin, että Jumalalla olisi mun osalle samankaltaisia suunnitelmia. Mutta tuntemattomat ovat Herran tiet.

Mulle sitten vielä selvisi, että kaikki nuoret lähetystyöntekijät asuvat tässä samalla tontilla, noissa taloissa joita olen terassilta välillä katsellut ja ihmetellyt että ketähän noissakin asuu. Tytöt tietenkin omassa ja pojat omassa talossaan. Muutan tosin huomenna tästä tuonne kilometrin päähän halvempaan ja kylmempään paikkaan (täällä todella on kylmät yöt, hrrr!), mutta silti mut kutsuttiin joku ilta kylään. Tykkään tän paikan mutkattomasta sosiaalisuudesta, täällä on niin pieni valkoihoisten yhteisö että kaikki tuntevat toisensa ja ovat toistensa kavereita, kun ei täällä oikein ole edes mistä valita. J Siellä asuu sitä paitsi useampikin kitaristi, ehkä saisin vähän vinkkejä soittamiseen. Tai ainakin lisää nuotteja, tajusin osaavani tosi vähän englanninkielisiä hengellisiä lauluja. Niitä olisi hyvä keräillä, jos aion työssäkin soitella välillä. Yhden mä sain jo mukaan jumalanpalveluksesta. En vielä tiedä aionko muuten käydä tuolla kirkossa, ensi sunnuntaina ainakin olen luvannut mennä swazikaverini Sbonison kirkkoon käymään, mutta ainakin nyt vaikuttaa siltä että tuo voisi olla hyvä seurakunta josta voisi saada ja oppia paljon ja jolle voisi olla myös jotain annettavaa.

Niin joo, ne pienet piirit. Täällä paikassa on kaksi ostaria ja kummassakin on supermarket, joissa suurin osa ihmisistä tekee ostoksensa. Viime viikolla toinen kaupoista kuitenkin paloi. Aluksi puhuttiin pommista mutta nyt ainakin sanotaan että palo olisi saanut alkunsa sähkötöistä. Niinpä suunnilleen kaikki käyvät siellä samassa kaupassa, ja jo alle viikon oleskelun jälkeen siellä alkaa tulla tuttuja kasvoja vastaan jokaisen hyllyn kohdalla. Niistäkin, joita ei tunne, osaa joistakin jo vähän aavistella, että toi on se ja se ja siellä töissä. Swazit ovat kyllä sitten ihan oma maailmansa, valitettavasti. Mun maailma on vielä täällä eurooppalais-amerikkalaisessa yhteisössä, joka sekin on kyllä viehättävä. Toivottavasti tilanne muuttuu kuitenkin jo huomenna, kun työt LDS:ssä alkavat ja suurin osa työkavereistani on swazeja.

Happy Clappers!
Taa on paras kuva johon pystyin ilman salamaa.